*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 62470 ***

EI SAVUA ILMAN TULTA

Kirj.

M. BAYARD

Suomentanut

O. J. [Olga Jasinskaja]


Näytelmäkirjasto N:o 1.





Helsingissä,
Yrjö Weilin,
1903.




HENKILÖT:

GASTON, pankkiirin apulainen.
MARIE, hänen vaimonsa.
CATHERINE, nuori portinvartijatar.




Pieni vaatimattomasti sisustettu sali. -- Taustalla ovi, akkuna
vasemmalla. Oikealla kyökki. -- Vasemmalla makuuhuone; pöytä,
kynttiläjalat.


I KOHTAUS.

GASTON, (astuu yksin kiihkeästi sisään sateenvarjo kainalossa): Avain
on ovessa -- hän ei ole siis mennyt ulos! se on selvää! Marie! (menee
vasemmalle). Ehkä hän on täällä makuuhuoneessa. (Melua -- kuuntelee
oikealle). Ehkä tuolla kyökissä, jossa hän valmistaa aamiaiseni, (tulee
aivan yleisön eteen). Taivas! kuinka olen kumminkin tuhma aviomies --
kuvitella mielessään, että vaimoni viisiviikkoisen avioliiton jälkeen
-- se on mainiota -- (nauraa). Vaan olisiko se minun vikani -- mutta
tuo siro puku ja sininen vyö, ja se vartalo sitten, jonka niin hyvästi
tunnen, tunnenhan vaimoni sormenpäihin asti -- - kyllä se oli hän --
hiisi vieköön, niin luulen sittenkin. Brr! kylmät väreet kulkevat vielä
pitkin selkääni -- ja kuinka hän kulki arastellen, pitkin seiniä,
näytti kuin hän olisi pelännyt tulla huomatuksi. Aioin seurata häntä,
mutta vilahdus vaan, ja hän oli jo kadonnut tuon pienen kadun
kulmaukseen; mahdotonta häntä enään löytää! ehkä petyin -- mutta mitä
hittoa hän tekikään Tournon'n kadulla juuri tähän aikaan, jolloin hän
tavallisesti valmistaa aamiaiseni. Herra varjele, kuinka aviomiehen
asema kumminkin on tuskallinen, -- minä, joka olin päättänyt olla
filosoofi, aina olla valmis uskomaan ja luottamaan vaimooni -- ja nyt
kukikkaan kesäpuvun näkeminen -- no no, tämä on jo naurettavaa -- en
tiedä miltä tuntunee, kun on tottunut, mutta ensi kerralla se saattaa
tehdä miehen hulluksi.

Ah -- tuolla hän taitaa olla, riennän häntä syleilemään. Kunhan ei vaan
aavistaisi pahoja ajatuksiani, sillä se voisi todellakin saattaa niitä
hänelle. Pitää aina osottaa luottamusta vaimoonsa vaikka -- -- se
joskus olisikin vaikeata.


II KOHTAUS.

    Marie, (puettuna niin kuin edellä sanottu), Gaston.

MARIE, (tulee kiiheästi perältä): Kunhan ei kukaan olisi minua
nähnyt! -- --

GASTON, (kääntyen): Mitä?

MARIE, (huomaa hänet): Ah, sinäkö täällä!

GASTON: Olitko kaupungilla?

MARIE: Tietysti, koska kerran nyt tulen kotiin.

GASTON: Aivan oikein, kukikas puku -- sininen vyö -- ja soma
vartalo -- --.

MARIE: Mitä sinä sanoit?

GASTON: Käännyhän vähäsen.

MARIE, (panee hansikkaat pöydälle): Minkätähden, onko jotakin
epäkunnossa?

GASTON: Aivan soma, aivan soma!

MARIE: Oletko jo kauvankin ollut kotona?

GASTON: Muutaman minutin, ja kun avain oli ovella, niin -- --

MARIE, (aukaisee kyökin oven oikealle. Catherine on tullut).


III KOHTAUS.

    Gaston, Marie, Catherine.

CATHERINE: Kaikki on valmista, ja kun rouva tahtoo kiehuttaa kerman,
on -- --

MARIE: Kiitos Catherine, saatte lähteä, kyllä jo tulen yksin töineen.

CATHERINE: Rouva on aina hyvä, riennän valmistamaan miehelleni
aamiaisen (lähtee).

GASTON, (itsekseen): Voi taivas! epäilykset eivät minua jätä, suuret
hikihelmet nousevat otsalleni, (istuu vasemmalle).

MARIE: Catherine, Catherine.

CATHERINE, (seisahtuu ovelle): Mitä rouva tahtoo?

MARIE: Ennenkuin menette, tuokaa vielä pari leivosta meille.

CATHERINE: Kyllä rouva.


IV KOHTAUS.

    Gaston, Marie.

GASTON, (ajatuksiinsa vaipuneena): Tournon'in kadulla, kukikas puku,
sininen vyö.

MARIE: Onko mielesi hyvä, kun saat tuoreita leivoksia?

GASTON, (herää ajatuksista): Leivoksia -- -- kuka on puhunut
leivoksista?

MARIE: Mitä sinä uneksit?

GASTON: En mitään -- -- mutta kun koko aamun kirjoittaa numeroita
pankkiirin luona, niin tyhmistyy.

MARIE: Pankkiirille se ei tee mitään, jos tyhmistyy, sillä hän tulee
kyllä aina korvatuksi, mutta hänen työntekijöilleen se olisi
onnettomuus.

GASTON, (ottaa vaimoaan kädestä): Sano minulle, miksi sinä tänään kävit
kaupungilla, koska kerran Catherine noutaa sinulle kaikki mitä
tarvitset.

MARIE: Kun on yksin, ilmaantuu useita pikku tarpeita, joita varten
täytyy joskus mennä ulos.

GASTON: Ja mitä sinä nyt ostit?

MARIE: Silmäneuloja, joita puuttui minulta.

GASTON: Ja miltä puolelta sinä otat silmäneulat?

MARIE: Panen langan silmään ja pistän kärkipäällä.

GASTON: Ei, tarkoitan -- mistä, miltä puolelta katua ne ostit?

MARIE: Ah -- kas tässä vasta on kysymyksiä.

GASTON: Niin, kysyn siksi, sillä luulin nähneeni sinut äsken.

MARIE: Minutko? -- -- (itsekseen) epäilisikö hän!?

GASTON: Tournon'n katu.

MARIE: Niin.

GASTON: Mutta sinun rihkamakauppiaasihan asuu Seinen kadun varrella
-- -- Näytä minulle ne silmäneulat.

MARIE, (hämillään): Silmäneulat, katso, en saanut tällä kerralla
tavallista numeroani!

GASTON: Onko se numero, jota käytät sitten niin vaikea saada --
(itsekseen) hän kauhistuttaa minua.

MARIE, (itsekseen): Mahdan olla punanen kuin kirsikka.

GASTON, (kiihkeästi): Kuule -- Marie -- (Marie katsoo häneen, Gaston
yskii) Hm -- hm!

MARIE: No, mitä!

GASTON, (muuttaa ääntä): Minä en pidä siitä, että sinä tällä tavalla
menet kaupungille.

MARIE: Mitä pahaa siinä olisi!

GASTON: Tietystikin se on, jos ei pahaa, niin varomatonta. Sinä nuori,
sievä nainen, voisit saada ikävyyksiä.

MARIE: No mitä vielä, olen tuhat kertaa tyytyväisempi, kun jos meillä
olisi palvelija silmällä pidettävänä, ja mitä ikävyyksiä sitten heistä
aina on. Muistatko sinäkin päivänä, jolloin tulit kotiin raivostuneena,
kasvot käsiisi kätkettyinä, luulin silloin kattotiilien pudonneen ja
satuttaneen pääsi.

GASTON: Niin kyllä, viisikymmentä tiiliä.

MARIE; Niin, sinun pankkiirisi vähensi silloin viisikymmentä francia
kuukausipalkastasi, tasavaltaisista syistä -- -- sinä olit epätoivossa
minun tähteni, sinä olet sentään niin hyvä ja rakastat minua liiaksi.

GASTON: Se on totta!

MARIE: Silloin sinä puhuit säästäväisyydestä.

GASTON: Niin rahasta, saadaksemme menot tulojen mukaan olisin suonut
omistavani rakkaita paheita voidakseni uhrata ne sinun tähtesi mutta en
rakasta lasia, halveksin tupakkaa, kiroon sikarin, oh -- sikari -- hyi!

MARIE: Mutta sinä tahdoit luopua kahvistasikin, josta niin paljon
pidät, teaatteri-illoistamme, jolloin me yhdessä aina niin
sydämellisesti nautimme; pienestä nuoren miehen asunnostasi jossa me
olemme niin onnelliset.

GASTON: Mutta sinä et tahtonut!

MARIE: Tietysti en! minä keksin paremman keinon, panin pois sen suuren
elsassilaisen, joka aina teki tehtävänsä huonosti, se auttoi, Catherine
on meille tarpeeksi -- ja nyt minä tuon sinulle kahvia -- --.

GASTON: Kiitoksia, kultaseni. (Itsekseen) Kuvitella mielessäni -- Hyvä
isä, miten tuhma aviomies saattaa olla.

MARIE, (itsekseen): Erinomaista, hän ei epäile mitään. Tiedätkö,
sinulta ei puutu kuin yksi ainoa vika ollaksesi täydellinen.

GASTON: Mikä sitten.

MARIE: Pieni, pikkunen asia.

GASTON: Minkä tähden.

MARIE: Sen tähden että -- --

GASTON: Sen tähden että -- --

MARIE: Sanon sen sinulle myöhemmin.

GASTON, (tarkastellen häntä): Eihän meillä koskaan ole mitään
salattavaa toisiltamme, ei koskaan -- mitä -- ei koskaan!

MARIE: Nyt minä tuon aamiaisesi.

GASTON: Ja minä tulen nauttimaan lepohetkestäni.

    (Gaston menee vasemmalle huoneeseen ottaen hattunsa ja
    sateenvarjonsa. -- Marie menee oikealle).


V KOHTAUS.

MARIE, (pysähtyen): Ei yhtään salaisuutta! mies parka! jos hän tietäisi
-- -- että minulla on salaisuus ja suuri salaisuus -- -- ja kun
ajattelen, että hän näki minut ja että hän olisi voinut seurata minua
ja nähnyt minun astuvan siitä ovesta sisään (keskeyttäen puheensa) Brr!
ihan kangistun. Kuinka kamalata onkaan joutua näin intohimojen valtaan.
Ja hyvä Jumala -- kuinka miehet ovat onnellisia, he sallivat itselleen
jos jotain mutta meiltä naisilta on kaikki kielletty, meille ei suoda
pienintäkään oikkua. Täytyihän minun itseni sinne, sillä ei minun
luokseni voida tulla.


VI KOHTAUS.

    Marie. Catherine.

CATHERINE, (tuo leivokset): Rouva, tässä ovat leivokset.

MARIE: Kiitos Catherine.

CATHERINE: Eikö rouva enään tarvitse mitään?

MARIE: En, minä menen nyt keittämään maidon (poistu oikealle).

CATHERINE, (yksin): Maito ei ole keitetty. Hyvä isä, mitähän nuo kaksi
ovat tehneet koko ajan, (huoaten) minun ukkoni olisi heti kaiken tuon
nielaissut.


VII KOHTAUS.

    Gaston. Catherine.

GASTON, (tulee kauhistuneena makuuhuoneesta): Olen sittenkin oikeassa!
-- -- joku mies on ollut täällä. Ah! Hyi! ja tupakoitsija!

CATHERINE: Herra varjelkoon!

GASTON, (juoksee hänen luokseen): Catherine!

CATHERINE: Mitä herra tahtoo?

GASTON, (tarttuu hänen käteensä): Vastatkaa minulle.

CATHERINE: Mitä!

GASTON: Hän on käynyt -- -- --.

CATHERINE: Kuka?

GASTON: Joku.

CATHERINE: Missä.

GASTON: Meillä.

CATHERINE: Niin, niin -- -- --

GASTON: Joku mies!

CATHERINE: Taivas!

GASTON: Sikari! -- -- --

CATHERINE: Nyt ymmärrän.

GASTON: Näittekö hänet?

CATHERINE: Suuri, roteva?

GASTON: Ja se on?

CATHERINE: Upseeri.

GASTON: Se mieskö.

CATHERINE: Ei, se sikari.

GASTON: Mutta hän sitten?

CATHERINE: En tunne.

GASTON: Käykö hän usein.

CATHERINE: Joka päivä.

GASTON: Minun poissa ollessaniko.

CATHERINE: Se on mahdollista.

GASTON: Jättäkää minut! (putoo istumaan) minun vaimoni häpäisee
itsensä.

CATHERINE, (palaa takaisin hiljaa hiipien): Minä olen aina luullut,
että hän käy kolmannessa kerroksessa sen neidin luona, joka kirjoittaa.

GASTON: Se ei ole totta!

CATHERINE: Mutta minä en ole koskaan häneltä mitään kysynyt, sillä hän
myrkyttää sikarillaan koko ilman täällä.

GASTON, (nousee ylös): Sikari! niin, hyi!

CATHERINE: Ja minä joka en voi sietää sitä, mieheni ei polta koskaan.

GASTON: Siinä hän tekee oikein! (menee huoneeseen vasemmalle ja
vainuu).

CATHERINE: En tiedä onko herra minun mieltäni, mutta minä ajattelen
että sikari on vuosisatamme haava. Oo, hyvä Jumala, mies joka polttaa
on inhottava -- --.

GASTON: Ah, hyi! Sentähden hän tänä aamuna -- -- Tournon'n kadulla.
(Catherinelle) Catherine!

CATHERINE: Mitä herra haluaa?

GASTON: Oliko minun vaimoni tänä aamuna kaupungilla?

CATHERINE: Kyllä! aivan salavihkaa.

GASTON: Käyköhän näin usein?

CATHERINE: Joka päivä.

GASTON: Tiedätkö minkätähden?

CATHERINE: Silmäneuloja ostamaan niinkuin hän sanoo (itsekseen) minä
menen tieheni, sillä hän pyörivine silmineen rupeaa pelottamaan minua.

GASTON: Silmäneuloja! katkerata pilkkaa! (huutaa) Catherine!

CATHERINE: Mitä herra tahtoo?

GASTON: Mene tiehesi!

CATHERINE, (itsekseen): Hän sinuttelee minua, missä me olemme tulleet
lähemmin tutuiksi (poistuu).


VIII KOHTAUS.

GASTON, (yksin, kävelee edestakaisin ääneti ja seisahtuu yleisön
eteen): Asia on selvää! Marieni, minun Marieni! Hänen viattomat
silmänsä -- -- ja viehättävä äänensä -- -- se on mahdotonta! -- -- --
ja kuka tämä kurja mahtaa olla, joka on tehnyt suloisesta asunnostamme
kapakan tupakkahuoneen -- -- tänne saakka löyhkää tupakan haju -- mutta
kyllä hän on vielä hänkin tämän tunteva -- niin -- rakkaus kai sokaisi
heiltä silmät ja tukki nenän tätä tuntemasta -- -- -- Niin, niin,
kyllä minä hänet etsin ja silloin se tanssi alkaa! -- (hän potkii
huonekaluja) kas noin -- odota, saat enemmän -- kas noin, kas tässä!


IX KOHTAUS.

    Gaston, Marie.

    (Marie tulee näyttämölle Gastonin raivotessa kantaen
    toisessa kädessä kermakannua toisessa kahvikannua).

MARIE: Jatkakaa vaan! älkää antako häiritä itseänne.

GASTON: Vaimoni!

MARIE: Näinkö sinä hoidat talouttasi, onhan tämä kaunista!

GASTON: No! onhan tässä saanut jo odottaa kohta tunnin ajan.

MARIE, (asettaa aamiaisen pöydälle): Oho miten sinä olet kärsimätön
tänään, onko sinulla niin kiire lähteä kaupungille.

GASTON: Tietysti se sinua miellyttäisi.

MARIE: Minuako? ilkiö! (katsoo kelloa).

GASTON: Mitä sinä katsot.

MARIE: En mitään -- -- en mitään, tässä on kahvisi.

GASTON: Kiitos -- ei minun ole nälkä.

MARIE: No, (katsoo häneen) mutta mikä sinun on? olethan aivan punanen.

GASTON: Punanenko -- sehän on onnellista.

MARIE: Onnellista!? silmät punasina ja tukka pystyssä.

GASTON, (tempasee häntä): Marie, Marie!

MARIE: Mikä sinun on?

GASTON: Sinä et ymmärrä minua!

MARIE: Mitä?

GASTON: Mitäkö?

MARIE, (vavisten): Niin?

GASTON, (muuttaen ääntään): Kaada minulle kahvini.

'MARIE, (purskahtaa nauramaan): Ahaha -- sinä vasta olet hullu!

GASTON, (nauraa myöskin): Ah! ah! -- -- (pysähtyy äkkiä) niinkö
sinusta? (istuu).

MARIE: No -- herra Gaston -- -- --

GASTON, (itsekseen): Kyllä minä jo tiedän hänen salaisuutensa,
säilyttäkäämme omamme.

MARIE, (kaataen kahvia): Haluatko väkevää?

GASTON, (nuuskien oikealle): Se löyhkää tänne asti.

MARIE: Mitä?

GASTON: Olkaamme viisaat.

MARIE, (kohottaa ääntään): Mitä?

GASTON, (huutaen): Mutta mitä sinä tahdot?

MARIE, (kovemmin): Minä kysyn sinulta tahdotko väkevämpää.

GASTON, (samaten). Tietysti (Marie kaataa) tahdoin sanoa, en.

MARIE: No, sitä pahempi, nyt on liian myöhäistä, kahvi on kaadettu ja
se tulee juoda, kuka tietää ehkä se tekisi sinut vähän herttaisemmaksi.

GASTON, (tarttuu hänen käteensä): Herttaiseksi, enkö sitten ole
herttainen? Sano, puhu, oletko nähnyt jossain -- jonkun, josta pidät --
jota rakastat enemmän kuin minua?

MARIE: No mitä vielä!

GASTON, (heltyen): Eihän niin -- ethän, rakastathan omaa Gastoniasi,
häntä yksin jakamattomasti. Marie aina viaton ja puhdas -- eikö totta,
mitä? (suutelee häntä kädelle).

MARIE: Mutta mitä sinä puhut -- oletko mustasukkainen -- varo, varo!
viisaat sanovat sen tuottavan onnettomuutta!

GASTON: En, en, en -- mustasukkainen, eihän minulla ole sitä vikaa,
senhän hyvin tiedät -- --

MARIE: Niin sinä olet virheetön!

GASTON, (huudahtaa): Ah! (hän tarttuu Marien hihaan ja vie sen liki
nenäänsä).

MARIE, (pelästyy): Mikä sinulle tuli?

GASTON, (nousee ylös ja itsekseen): Ja hänen pukunsakin haisee
sikarille.

MARIE: Sanani kautta, sinä olet hullu!

GASTON, (menee Marien luo): Olen virheetön sanot -- -- -- mutta
miellyttääkseni sinua minulla pitäisi olla virheitä!

MARIE: Mitä sinä sanot?

GASTON: Niitä on kyllä kurjia olentoja, jotka sallivat itsellensä mitä
tahansa -- - minä en pidä niistä -- jotka ihailevat tupakkaa! -- --
jotka haisevat tupakalle!

MARIE, (itsekseen): Taivas!

GASTON, (tarkastellen Marieta): Minä puhun sikarista, niinkuin puhuisin
muusta asiasta, koska sitä inhoan -- -- -- koska sitä vihaan -- --
koska -- -- (itsekseen) hän punastui, painaa alas katseensa -- --
sanani ovat käyneet hänelle sydämeen -- -- -- ja minulle otsaan
(pyyhkii otsaansa ja menee Marien luo tyynenä).

MARIE: Gaston, tiedäthän, että rakastan sinua, mutta pieni oikku -- --.

GASTON: Marie, oletko mieltynyt johonkuhun?

MARIE: Mieltynyt?

GASTON: Myönnä, tunnusta.

MARIE: Ja jospa se olisi totta.

GASTON: Vaimoni!

MARIE: Jospa tämä mieltymys olisi voimakkaampi kuin minä.

GASTON: Onneton.

MARIE: Anna minulle anteeksi.

GASTON: En koskaan.

MARIE: Se on vaan oikku.

GASTON: Oikku! joka ehkä on alkanut jo ennen avioliittoamme.

MARIE: Ei, siitä on vaan kolme päivää (Gaston tekee liikkeitä). --
Kuule toki; se ei ole rikoksellinen.

GASTON, (itsekseen): Ei vielä -- oh! Jumalan kiitos!

MARIE: Ja sitten, katso, olen aina niin yksin -- sinä olet koko päivän
toimistossasi -- ja, on tuntunut usein kuin puhelisin sinun kanssasi.

GASTON: Se on kauhistuttavaa -- -- ja sinä uskot, että minä -- -- --.

MARIE: Ah! jospa sinä voisit tässä suhteessa olla niinkuin muutkin?

GASTON: En koskaan! ja kuka mahtaa olla sinun kurjan intohimosi
esine -- --?

MARIE, (keskeyttäen hänet): Älä suutu!

GASTON: Minä hänet muserran!

MARIE: Sen me saamme nähdä -- minäpä piilotan sen niin ett'et löydä.

GASTON: Ole varma siitä, että minä hänet löydän, heitän hänet ikkunasta
ulos -- -- ja sinut myös (puristaa Marieta käsivarresta).

MARIE: Ah! se koskee.

GASTON: Ja minä kutsun äitisi tänne, äitisi, joka koko elämänsä on
ollut kunniallinen nainen.

MARIE: Oletko siitä niin varma!

GASTON: Sinä kauhistutat minut, kyllä minä hänelle kerron minkälainen
olet ja hän ottakoon tyttärensä takaisin.

MARIE: Jo riittää, menet liian pitkälle.

GASTON: Marie!

MARIE: En todellakaan ymmärrä miksi minun kaiket päivät täällä yksin
ollen ei sallittaisi hankkia itselleni tätä pientä nautintoa.

GASTON: Niinkö sinä puhut!

    (Marie poistuu huoneeseensa).


X KOHTAUS.

GASTON, (yksin): Tässä voi kadottaa järkensä! Hän myöntää kaikki
viattomana kuin lumikukka, aivan niinkuin se olisi tavallinen
hyväksytty asia, sitten vielä uhkaa hän hankkia minulle sijaisen -- ja
minä olen mustasukkainen kuin tiikeri! (epätoivoisena) Minä joka olin
sanonut ett'en koskaan olisi. -- Tietysti minä kirjotan hänen äidilleen
ja heti paikalla. (Menee istuaksensa -- mutta pysähtyy) Mutta ensin
miten sen kurjan löytää -- jospa voin salavihkaa äkkiarvaamatta saada
hänet kiini -- jospa voisin -- osoittamatta epäilystä -- -- mutta missä
-- -- (hän katselee ympärilleen).


XI KOHTAUS.

    Gaston. Marie.

MARIE, (tuoden Gastonille sateenvarjon ja hatun); Kas tässä herraseni
ja hallitsijani hattunne, sateenvarjonne ja hansikkaanne.

GASTON, (synkällä äänellä): Miksi tuot nämä minulle?

MARIE: Kuinka! miksi! onhan aika lähteä toimistoosi, sinä, joka aina
olet niin säntillinen.

GASTON: Olet oikeassa, (itsekseen) hän lähettää minut pois!

MARIE: Luultavasti et tahdo kadottaa paikkaasi, -- ainoata
omaisuuttamme? No miksi et edes katso minuun, vieläkö sinä olet minulle
nyreä!

GASTON, (itsekseen): Ah mikä herttainen ääni -- -- -- miten hän sillä
osaakin hyväillä!

MARIE: No katso nyt minuun, äläkä enään muistele vanhoja asioita, minä
puolestani en ollenkaan ole suuttunut, -- -- no!

GASTON, (itsekseen): Ah -- hän koettaa minua hellyttää!

MARIE: No mene nyt -- joudu!

GASTON: Minä häiritsen häntä -- niin se on selvää -- minä häiritsen
häntä.

MARIE: Mitä sinä sanoit?

GASTON: Sanoin vaan -- -- että lähden -- -- onhan jo aika, jolloin
minua odotetaan, (itsekseen) Luultavasti lähenee aika, jolloin hän
odottaa rakastajaansa -- mutta enpäs menekään kauvaksi, sen saat nähdä.

MARIE, (joka on asettanut sateenvarjon akkunan luo ja harjannut hatun):
Tässä ensin hattusi -- -- odota -- -- järjestä vähän tukkaasi!

GASTON: Turhaan vaivaat itseäsi.

MARIE, (panee hänelle hatun päähän); Kas noin, nyt olet valmis.

GASTON: Valmis -- mikä -- mikä on valmis?

MARIE: Olet valmis lähtemään, mutta mikä sinun on? -- -- (Gaston
katselee häntä tarkasti) Tässä vielä hansikkaasi, -- ja äläkä tule
myöhään päivälliselle -- Ja kun tulet, niin soita kovasti, sillä kun
olen täällä sisällä, en aina kuule.

GASTON: Ja sinä tahdot jo ehkä edeltäkäsin tiedon?

MARIE: Tietysti! -- mutta mikä sinun on?

GASTON: Marie! (puristaa häntä kädestä) hyvästi! (poistuu kiirehtien).

MARIE: Näkemiin.


XII KOHTAUS.

MARIE, (yksin): Kyllä hän näkyy epäilevän! en uskaltanut katsoa häntä
silmiin -- -- en tiedä miksi, mutta hänen mietteensä ja epäilyksensä
tekivät tämän aamiaistunnin kauhistuttavan pitkäksi -- siksi ehkä, että
hän yhtenään etsi riitaa, ja tahtoi viivytellä kotona, juuri nyt kun
paloin halusta saada jäädä yksin -- Oh! vihdoinkin (menee lukitsemaan
oven perältä) saan antautua paheelleni, eihän minulla ole kuin yksi
ainoa ja sekin niin viattoman viehättävä (katselee ympärilleen vetää
sikarin taskustaan) kas tässä se on. Pian pian kun kerrankin olen yksin
(sytyttää kynttilän). Minua pelottaa! jospa mieheni löytäisi meidät
yhdessä -- hän heittäisi meidät molemmat ulos akkunasta, niin hän sanoi
-- ah -- (sytyttää sikarin) kas noin -- (koputetaan ovelle) Taivas
varjele! (koputetaan kovemmin) kuka siellä (vapisee pelosta).


XIII KOHTAUS.

    Gaston. Marie.

GASTON, (ulkona): Minä se olen -- --.

MARIE, (tuuppaa kynttilän sammuttamatta): Mieheni!

GASTON: Aukaise!

MARIE, (sammuttaa sikarin): Kyllä, kyllä, odota, minä tulen,
(itsekseen) minne piilottaa! -- ah!

GASTON: Joudu toki!

MARIE, (pistää sikarin taskuunsa): Tulen heti! (itsekseen) hyvä Jumala!
minä sytyn palamaan!

GASTON, (koputtaa kovemmin): Mitä sinä teet siellä?

MARIE, (aukaisee): No johan minä aukaisen -- miten sinä olet kiihtynyt.

GASTON, (tulee kauhistuneena): Mitä sinä niin kauvan mietit ennenkuin
tulit aukaisemaan -- --? (katsellen ympärilleen Mitä sinä teit?
itsekseen) täällähän haisee sikarin savu!

MARIE, (hämillään): Minäkö -- -- järjestin (osottaen kyökkiä) tuolla.

GASTON, (kiiruhtaen sinne): Aha! (poistuu oikealle).

MARIE: Mikä hänelle on mahtanut tulla -- mikähän hänen on! -- --

GASTON, (tulee): Ei ollut siellä.

MARIE: Mutta kuka -- ketä sinä etsit?

GASTON, (melkein huutaen): Minä etsin! -- kysyt mitä etsin --
(tyynemmin) sateenvarjoani -- joka unohtui -- -- (huudahtaen)
Aha -- kas täällä! (menee makuuhuoneeseen).

MARIE, (nauraa): Sateenvarjosi, ah se on totta, mutta ei se ole siellä,
se jäi tänne akkunan luo.

GASTON, (tulee takaisin): Ei! ja Catherine sanoi että hän oli noussut
ylös rappusia.

MARIE: Mutta tässähän se on.

GASTON: Mitä?

MARIE: Akkunan luona!

GASTON: Akkuna -- sateenvarjoni -- aivan oikein --. Niin kohta alkaa
rajuilma (avaa akkunan).

MARIE: Siksi olet luultavasti niin kiihtynyt.

GASTON: Minä, mahdollista -- (itsekseen) niin, niin rajuilma alkaa.

MARIE: Mitäs nyt pankkiirisi sanoo?

GASTON: Näethän, että nyt menen toimistooni -- nyt lähden.

MARIE, (on järjestävinään): Varo, ett'et kastu, jos rupee satamaan.

GASTON: Kyllä, kultaseni, (itsekseen ovella) Täällä haisee sikarille.
Jos sinä minut petät onneton (pui nyrkkiään).

MARIE: Siinä sinä vielä olet?

GASTON: Minä lähden -- niin, rajuilma alkaa.

    (Lähtee, Marie sulkee oven).


XIV KOHTAUS.

MARIE, (yksin, sytyttää kynttilän ja sikarinsa koko ajan puhuen): Kyllä
hän minut taas niin pelotti sateenvarjoineen! ihan vielä vapisen! -- --
(polttaa) Oh -- kuinka tämä on ihanaa. Voisin nauraa ja itkeä
yht'aikaa, (yskii ja istuu nojatuoliin), suloiset väreet kulkevat
ruumiissani! Ja nuo savuhäivät nousevat ja laskevat (hengittää). Mikä
nautinto kun kerran saa näin kokonaan antautua, silmät puoli kiini
katselemaan kuinka savuhattarat nousevat kuin kultaiset unelmat
taivasta kohden, ja tuolla savun keskellä miehenikin kuva näyttää
kauniimmalta ja herttaisemmalta -- -- olen aivan juopunut tästä
nautinnosta! (akkunaa avataan hiljalleen) ihanhan hukun siihen
tuntikausiksi!


XV KOHTAUS.

    Gaston. Marie.

    (Gaston avaa Marieta vastapäätä olevan akkunan
    siten ett'ei hän huomaa).

GASTON: Ei -- ei, en soita, ja jos joku, soittaa -- --,
(tukehtumaisillaan) ah, hyi, tämä kamala haju, joka on vähällä
tukahduttaa ihmisen -- hm! (astuen akkunasta sisään antaa hän
sateenvarjonsa pudota).

MARIE: Mitä!(huomaa miehensä ja pakenee oikealle oven luo): Ah!

GASTON: Marie!

MARIE, (piiloittaa sikarin selkänsä taa): Gaston.

GASTON: Jää tänne!

MARIE: Ei ole kaunista tulla sisälle noin äkkiarvaamatta.

GASTON: Tietysti ei, olisi pitänyt antaa tieto, että se kavaltaja olisi
ehtinyt pakoon.

MARIE: Kuka, mikä kavaltaja?

GASTON: Rakastajanne, jonka otatte vastaan poissaollessani.

MARIE: Minäkö?

GASTON: Missä hän on?

MARIE: Mutta kuka?

GASTON: Etkö huomaa, että tiedän kaikki.

MARIE: Minkä?

GASTON: Että sikarin haju täällä on myrkyttänyt kaiken ilman.

MARIE: Ah! en tullut sitä ajatelleeksi.

GASTON: Mutta minä ajattelen, minä -- -- (Marie perääntyy vasemmalle,
Gaston tarttuu hänen oikeaan kätkettyyn käteensä) no tule toki, ah
sapristi! poltin käteni!

MARIE: Älä koske minuun!

GASTON, (kohottaa Marien käden ja huomaa sikarin): Mikä tämä on!

MARIE: Armoa!

GASTON: Sikari!

MARIE: Jonka tänä aamuna salavihkaa kävin ostamassa. Se on intohimoni!
ainoa, paitsi rakkauttani sinuun. Sanoit siitä aina niin paljon pahaa,
toiset taas ylisyvät -- -- se antoi minulle halun koettaa --
koettelin kerran -- miellyin siihen -- ja näin on onnettomuus
kohdannut minua -- poltan sikarin joka päivä.

GASTON: Sinäkö poltit.

MARIE, (polvistuu): Armoa!

GASTON: Rakas vaimoni, minä pyydän anteeksi, minulla oli pahoja
epäilyksiä, olin mustasukkainen kuin tiikeri.

MARIE: Mustasukkainen!

GASTON: Minä luulin, että joku tupakanpolttaja -- joku rakastaja -- --.

MARIE: Mustasukkainen! ah, sinullakin on siis joku vika!

GASTON, (polvistuu Marien eteen): Armoa, anna se minulle anteeksi!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 62470 ***